Akupunktio on perinteiseen Kiinalaiseen lääketieteeseen perustuva hoitomuoto. Teorian mukaan kaiken perustana on energia, Qi. Ihminen on terve, kun energiaa on tarpeeksi ja se kulkee esteettä. Oireet syntyvät energiakierron häiriintymisestä tai energian vähyydestä. Kun oireet jatkuvat riittävän pitkään, syntyy sairauksia. Näihin erilaisiin oireisiin/ sairauksiin voidaan vaikuttaa käsittelemällä akupisteitä joko pienillä neuloilla tai vaihtoehtoisesti käsin.
Esimerkiksi kipeytynyt olkapää on yksi yleinen oire energiakierron häiriintymisestä eli "tukoksesta". Olkapäätä ympäröivät kudokset ovat jännittyneet, jolloin verenkierto ja aineenvaihdunta alueella vaikeutuu ja kudokset kärsivät mm. hapenpuutteesta. Myös hermot voivat joutua puristuksiin tästä syystä. Hoidolla saadaan kudoksia rentoutettua, jolloin jo mm. verisuonille tulee paremmin tilaa ja verenkierto pääsee korjaamaan syntynyttä hapenpuutetta ja kipu helpottuu.
Maailman terveysjärjestö on listannut yli 400 sairautta, joihin akupunktiolla on vaikutusta.
Akupunktiota on mahdollista yhdistää myös muiden hoitomuotojen kanssa.
Hinnat (sis. 24% alv):
59 €/ tunti
email: pia@pianhoitotupa.fi
Puh: 050 546 3434
Niskaniementie 22 A, Polvijärvi
Verkkovaara 1, Koli (Majatalo Villa Ora
Vyöhyketerapiaa, akupunktio- ja energiahoitoja Polvijärvellä ja Joensuun seudulla
Pia Väistö
Niskaniementie 22 A, Polvijärvi
Verkkovaara 1, Koli (Majatalo Villa Ora´s)
050 546 3434