Koliikkivaivoissa vyöhyketerapia on osoittautunut tulokselliseksi ja turvalliseksi hoitomuodoksi. Hoidossa käsitellään vauvan jalkapohjissa olevia heijastepisteitä. Hoito rentouttaa koko vauvan kehoa, helpottaa oireita sekä tukee kokonaisvaltaisesti kasvua ja kehitystä oli sitten itkuisuuden takana koliikki, vatsavaivat tai kehon/hermoston jännittyneisyys. Hoitokertoja suositellaan useampia peräkkäin, alkuun 2 x/ viikko. Hoitotapaamiseen varataan aikaa noin tunti (vauvan vyöhyketerapia + hieronta 15 – 20 min, ruokavalio-ohjaus imettäjälle, itsehoito-ohjeita ja keskusteluaikaa).
Usein jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen vanhemmat kuvaavat että vauva nukkuu pidempiä pätkiä ja nukahtaminen on helpompaa, vauva kakkii reilummin eikä kakan tekeminen enää itketä eikä röyhtäisyäkään tarvitse odotella niin pitkään ja vauva alkaa seurustella enemmän valveilla ollessaan.
Vauvahieronnassa hierotaan vauvan koko keho. Turvallinen, vahva mutta samalla hellä ja vauvaa kuunteleva käsittely rauhoittaa ja rentouttaa. Hieronta antaa vauvalle selkeän viestin siitä, että on rakastettu, arvostettu ja hänestä pidetään huolta. Hieronta mm. vilkastuttaa vauvan verenkiertoa, rauhoittaa hermostoa, vahvistaa immuunipuolustusta ja syventää hengitystä sekä tukee vauvan tervettä kasvua ja kehitystä.
Opastan myös vanhemmille vauvahierontaa. Hieronnan oppiminen on helppoa ja sen hyödyt ovat nopeasti nähtävillä. Hieroessa oppii tunnistamaan vauvan viestejä, tulee varmuutta vauvan käsittelyyn ja hoitoon sekä keskinäinen vuorovaikutus vahvistuu.
Teen kotikäyntejä Kolin, Polvijärven, Outokummun, Liperin, Kontiolahden ja Joensuun alueella.
Hinnat (sisältävät 24% alv)
email: pia@pianhoitotupa.fi
Puh: 050 546 3434
Niskaniementie 22 A, Polvijärvi
Verkkovaara 1, Koli (Majatalo Villa Ora
Vyöhyketerapiaa, akupunktio- ja energiahoitoja Polvijärvellä ja Joensuun seudulla
Pia Väistö
Niskaniementie 22 A, Polvijärvi
Verkkovaara 1, Koli (Majatalo Villa Ora´s)
050 546 3434